Tarotin tarina
Tarot ei syntynyt yhdessä yössä eikä yhdessä maassa. Se on yli 600 vuoden mittainen tarina hovipeleistä, painotekniikasta, salaseuroista ja symboliikasta – ja jokainen aikakausi on jättänyt kortteihin oman jälkensä.
1400-luku
Ensimmäiset tunnetut tarot-pakat tehtiin 1400-luvun Pohjois-Italiassa, erityisesti Milanossa, Ferrarassa ja Bolognassa. Ne olivat käsin maalattuja ylellisyysesineitä, joita ruhtinassuvut kuten Visconti ja Sforza tilasivat taiteilijoilta.
Pakkaan lisättiin tavallisten maiden rinnalle sarja kuvakortteja, trionfi eli 'voitot'. Näistä tuli myöhemmin suuret arkanat. Alun perin ne olivat valttikortteja korttipelissä, eivät ennustusvälineitä.
1500–1700-luku
Puupiirrostekniikka teki korteista edullisia, ja tarot levisi Italiasta Ranskaan ja Sveitsiin. 1600–1700-luvuilla vakiintui Tarot de Marseille, jonka 78 kortin rakenne – 22 suurta arkanaa ja 56 pientä arkanaa neljässä maassa – on yhä tarotin perusta.
Marseille-pakan pelkistetty kuvakieli, selkeät värit ja numeroidut pikkukortit ovat vaikuttaneet lähes kaikkiin myöhempiin pakkoihin.
1700-luvun loppu
Vuonna 1781 ranskalainen Antoine Court de Gébelin esitti, että tarot kätkisi muinaisen egyptiläisen viisauden. Väite oli historiallisesti perusteeton, mutta se muutti tarotin maineen pysyvästi.
Pian tämän jälkeen Etteillaksi kutsuttu Jean-Baptiste Alliette julkaisi ensimmäiset varsinaiset ennustusohjeet ja ensimmäisen nimenomaan ennustamiseen suunnitellun pakan. Tästä alkoi tarotin toinen elämä.
1800-luku
Eliphas Lévi yhdisti 1850-luvulla 22 suurta arkanaa heprean aakkosten kirjaimiin ja kabbalan elämänpuuhun. 1800-luvun lopulla brittiläinen Golden Dawn -veljeskunta rakensi tarotille järjestelmän, jossa kortit kytkeytyivät astrologiaan, alkemiaan ja neljään elementtiin.
Nämä vastaavuudet selittävät, miksi maita luetaan yhä elementteinä: sauvat tuli, maljat vesi, miekat ilma ja kolikot maa.
1909
Arthur Edward Waiten ohjauksessa taiteilija Pamela Colman Smith kuvitti pakan, jossa ensimmäistä kertaa myös pienet arkanat saivat kokonaiset kuvakohtaukset pelkkien symbolirivien sijaan.
Tämä teki tarotista luettavaa ilman ulkoa opettelua ja teki pakasta maailman tunnetuimman. Valtaosa nykypakoista – tämäkin sovellus – nojaa sen merkityksiin.
1940-luvulta nykypäivään
Aleister Crowleyn ja Lady Frieda Harrisin Thoth-pakka (valmistui 1943, julkaistiin 1969) toi mukaan symbolisesti tiheän, modernistisen kuvamaailman. 1960–70-lukujen vastakulttuuri nosti tarotin uudelleen suosioon.
Nykyään tarotia käytetään enimmäkseen itsereflektion, oivalluksen ja tarinallisen ajattelun välineenä: kortti tarjoaa näkökulman, jonka avulla oma tilanne hahmottuu selkeämmin.
Kun tietää, että sama kortti on ollut vuorotellen valtti, okkultti symboli ja psykologinen peili, tulkinta muuttuu vapaammaksi. Kortti ei kerro kohtaloa – se tarjoaa kuvakielen, jolla omaa tilannetta voi sanoittaa.